Kokoukset esitelmineen ovat PPLY:n toiminnan eräs tärkeimmistä muodoista. Myös suurelle yleisölle tarkoitettuja luontokuvailtoja järjestettiin alkuaikoina useita. Aluksi (1973-1983) kokoonnuttiin muutaman kerran vuodessa, mutta vuodesta 1984 lähtien kokouksia alettiin pitää kesäkuukausia lukuun ottamatta kerran kuussa, aina kuukauden toisena keskiviikkona. Kokouspaikaksi vakiintui samalla Linnanmaan yliopistokampus Oulussa. Kuten oheinen luettelo kertoo, vuosien mittaan on kuultu satoja esitelmiä lintujen suojelusta, tutkimuksesta ja määrityksestä, retkikertomuksia ja tunnistuskilpailuja unohtamatta. PPLY oli tiennäyttäjä esitelmien etävälityksessä – ne alkoivat jo v. 2012. Toimialueemme on niin laaja, että etäosallistuminen helpottaa selvästi jäsenten mahdollisuutta seurata esitelmiä. Historiikin koostamiseen ovat osallistuneet Ari Rajasärkkä, Sini Tuoriniemi ja Esa Hohtola.
Kokous/esitelmähistoriikki vuoteen 2024 asti pdf–tiedosto