Mediatiedote 22.8.2022
Suomessa on havaittu viikonlopun aikana ennätysmäärä meillä normaalisti harvoin tavattavia punajalkahaukkoja. Havaintoja linnuista on kertynyt lauantaista lähtien satoja ja parhaimmillaan lintuja on havaittu jopa yli kahdenkymmenen yksilön parvina. Valtaosa havainnoista on tehty eteläisessä ja kaakkoisessa Suomessa, missä esiintyminen on painottunut itäiselle Uudellemaalle. Lintuja on havaittu runsaasti myös Pohjois-Karjalassa ja yksittäisiä lintuja on havaittu aina Pohjanmaalla asti.
Punajalkahaukkoja pesii laajalla alueella Aasiassa ja Itä-Euroopassa, usein suurissa yhdyskunnissa. Nyt meillä nähtävät linnut ovat pääsääntöisesti olleet nuoria lintuja, jotka ovat lähteneet muuttomatkallaan voimakkaan kaakkoisvirtauksen myötä pohjoiseen. Voimakkaan vaelluksen taustalla lienee lajin onnistunut pesintävuosi itäisessä Euroopassa.
Punajalkahaukka muistuttaa meillä vakituisesti pesivistä lintulajeista eniten nuolihaukkaa ja nuorten yksilöiden erottaminen toisistaan vaatii tarkkuutta. Molemmat lajit syövät pääasiassa hyönteisiä. Punajalkahaukka on Suomessa harvinaisuus, joka on jopa pesinyt muutaman kerran. Havaintoja harhailevista linnuista tehdään vuosittain, pääasiassa loppukesästä. Voimakkaita loppusyksyn esiintymisiä on ollut aikaisemminkin, viimeksi vuonna 2019, mutta viikonloppuna havaitut määrät ovat olleet ennätysmäisiä.
Nuoria punajalkahaukkoja voi nyt löytyä melkein mistä vain, joten nyt on oivallinen ajankohta suunnata linturetkelle näitä harvinaisuuksia etsimään. Lajin voi löytää hyönteispyynnistä esimerkiksi peltoaukeilta.
Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: aftonfalk (punajalkahaukka), lärkfalk (nuolihaukka)
Valokuva nuoresta punajalkahaukasta vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Micha Fager) mainittava
LISÄTIETOJA
- Tiira-lintutietopalvelun punajalkahaukkahavainnot kartalla (havainnot ajalta 20.−22.8.2022)
suojeluasiantuntija Aapo Salmela, p. 010 406 6208, aapo.salmela(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry
Alkuperäinen tiedote: https://www.birdlife.fi/tiedote-20220822/