Lopetetaan lyijyn käyttö Euroopassa

Lyijy on erittäin myrkyllistä. Silti sitä käytetään edelleen laajalti metsästyksessä, harrastusammunnassa ja kalastuksessa. Nyt on aika lopettaa lyijyn päätyminen luontoon. Allekirjoita vetoomus!

Lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla on ollut kielletty vuodesta 2023 lähtien. Lyijy on kuitenkin ongelma kaikissa elinympäristöissä, ja Euroopassa kuolee lyijymyrkytykseen vuosittain vähintään miljoona lintua. Esimerkiksi petolinnut syövät raatoja, metsästyshaaskoja tai heikkokuntoisia eläimiä, jotka ovat saaneet elimistöönsä lyijyä.

Lyijylle altistumiselle ei ole turvallista tasoa. Lyijyn käyttö bensiinissä, maaleissa ja vesiputkissa on jo kielletty koko Euroopassa vakavien terveysriskien vuoksi, mutta lyijyä käytetään EU:n alueella yhä laajalti metsästyksen, ampumaharrastuksen ja kalastuksen parissa. Yksi ainoa lyijyhauli riittää aiheuttamaan tappavan myrkytyksen linnulle.

Joka vuosi Euroopan luontoon päätyy 44 000 tonnia lyijyä hauleina ja kalastuspainoina. Tämä myrkyttää luontoa, vaarantaa ihmisten terveyden, saastuttaa vesiä ja maaperää sekä altistaa lemmikit ja karjan riskeille.

Lyijyn kieltäminen koko EU:n alueella metsästyksessä, harrastusammunnassa ja kalastuksessa on helpoin tapa välttää saastuminen. Lyijyttömiä vaihtoehtoja on laajalti saatavilla, ja ne ovat tehokkaita ja kohtuuhintaisia.

Nyt on aika poistaa myrkyllinen lyijy Euroopasta.

Yhdessä voimme tehdä Euroopasta turvallisemman ja terveellisemmän paikan ihmisille ja luonnolle. Allekirjoita vetoomus ja liity Euroopan-laajuiseen vaatimukseemme lopettaa lyijyn päätyminen luontoon. Lyijyammukset ja -kalastuspainot eivät saa enää vaarantaa Euroopan kansalaisia, ympäristöä ja luontoa.

 

Allekirjoita vetoomus!

 

Posted in Birdlife, Uutiset.