Lintujen pesinnät käynnissä – BirdLife muistuttaa pesimärauhasta

Naurulokkeja. © Teemu Lehtiniemi

Mediatiedote 12.5.2023

BirdLife Suomi muistuttaa lintujen pesimärauhasta. Keväästä ja muuttolintujen saapumisesta kannattaa nyt nauttia, mutta lintujen pesintää ei saa häiritä. Kaikkien lintulajien pesinnät ovat lailla suojeltuja, ja niiden häiritseminen on kielletty.  Useiden lintulajien pesintä on juuri nyt herkässä vaiheessa, kun emot rakentavat pesää, munivat ja hautovat. Todennäköisyys sille, että emo hylkää pesän häiriön vuoksi on suurimmillaan keväällä pesinnän alkuvaiheessa.

Lintujen käyttäytyminen antaa usein vihjeen pesinnästä, vaikka yhtään pesää ei näkyisikään. Emojen hätäily ja varoittelu ovat varma merkki pesinnästä. Pesimäaikaan on erityisen tärkeää välttää esimerkiksi puuttomia tai vähäpuustoisia luotoja ja saaria, jotka ovat vesi-, lokki- ja kahlaajalintujen suosimia pesimäpaikkoja. Potentiaaliselle pesimäpaikalle ei pidä nousta ja veneillessä tai kalastaessa on muistettava pysyä riittävän etäällä. Lyhytkin oleskelu pesimäpaikalla voi aiheuttaa pesintöjen tuhoutumisen, koska munat ja pesä jäävät vaille emon suojaa.

”Lintujen pesintöjen huomioon ottaminen on helppoa. Riittää, että tarkkailee lintujen käyttäytymistä ja muuttaa omia kulkureittejä lintujen tarpeiden mukaan”, neuvoo suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomesta.

Lintujen pesinnän häiritseminen ja pesien vahingoittaminen on luonnonsuojelulailla kielletty. Kielto koskee myös rakenteilla olevia pesiä. Tahallisesta pesien tuhoamisesta seuraa sakkojen lisäksi munien arvon korvaaminen valtiolle. Korvausarvo vaihtelee lajin harvinaisuuden ja uhanalaisuuden mukaan.

 

VALOKUVA naurulokeista pesimäluodolla vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Teemu Lehtiniemi) mainittava

 

LISÄTIETOJA BirdLifen verkkosivuilla:

suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi, p. 010 406 6205, teemu.lehtiniemi (at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry


Tiedote on luettavissa myös osoitteessa https://www.birdlife.fi/tiedote-20230512/

Posted in Birdlife, Uutiset.