Kevään suurta lintuharrastuspäivää vietetään ensi lauantaina 7.5. Samaan päivään on yhdistetty kaksi huippusuosittua tapahtumaa – kaikille linnuista kiinnostuneille tarkoitettu Bongaa päivä pihalla sekä lintuharrastajien perinteinen Tornien taisto.
Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tarkoituksena on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä kotipiirissä. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana.
Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa yksin, perheen tai ystävien kanssa. Havainnointialue voi ulottua kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa lauantain aikana niin kauan kuin haluaa ja silloin, kun haluaa. Koko tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää havainnointiin.
Bongaa päivä pihalla on maksuton tapahtuma, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella viimeistään maanantaina 9.5. Tulosten kertymistä voi seurata tapahtuman verkkosivuilta.
Viime vuonna Bongaa päivä pihalla järjestettiin toisen kerran, ja siihen osallistui yli 6 000 ihmistä lähes 4 000 pihalla.
Tornien taisto
Kahden välivuoden jälkeen lintuharrastajien odottama Tornien taisto järjestetään jo 27. kerran. Tapahtumaan on ilmoittautunut tähän mennessä yli 250 lintutornia eri puolilta Suomea. Tornien taistossa joukkueet pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (klo 5–13).
Leikkimielisen kilpailun ohessa torneissa opastetaan yleisöä. Vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin koko tapahtuman ajan. Noin 80 tornilla järjestetään erillinen linturetki lähiympäristöön tai muuta opastusta klo 10.
BirdLife Suomen verkkosivuilla on valtakunnalliset ja alueelliset luettelot mukana olevista torneista. Vapaana oleviin torneihin voi edelleen ilmoittautua mukaan.
Lintutornitapahtuma järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa. Tornien taiston tulokset julkaistaan BirdLife Suomen verkkosivuilla lauantaina klo 18 mennessä.
LISÄTIETOJA
tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry
Alkuperäinen tiedote: https://www.birdlife.fi/tiedote-20220502/