Kansainvälisesti uhanalainen pohjansirkku yllätti ennätysmäisellä syysesiintymisellä

Pohjansirkku © Sami Tuomela

Mediatiedote 13.9.2021

Suomessa on elo–syyskuussa nähty poikkeuksellisen runsaasti pohjansirkkuja. Tähän Etelä-ja Länsi-Suomessa harvinaiseksi käyneeseen lintuun on voinut viime viikkoina törmätä lähes koko Suomessa.

 

Pohjansirkku on Suomessa ja koko levinneisyysalueellaan taantunut laji. Suomen kanta väheni 1970-luvun lopulta 2010-luvulle jopa 80 prosenttia. Kansainvälisesti pohjansirkku onkin luokiteltu uhanlaiseksi. Tämän syksyn ja kesän havainnot antavat kuitenkin toivoa kannan elpymisestä.

Elo–syyskuussa pohjansirkkuja on havaittu Suomessa poikkeuksellisen runsaasti ja laajalla alueella. Tiira-lintutietopalveluun on ilmoitettu havaintoja useita kertoja enemmän kuin minään aiempana vuotena tällä vuosituhannella. Etenkin Itä-Suomen tarkkailu- ja rengastuspaikoilla on koettu useita hurjia muuttopäiviä. Hyrynsalmen Lumivaaralla rengastettiin 24.8. peräti 292 pohjansirkkua ja lisäksi muuttavia laskettiin noin 450.

Pohjansirkun pesimäaikainen levinneisyys painottuu Pohjois- ja Itä-Suomeen. Pohjansirkut talvehtivat Kaakkois-Aasiassa, joten lajin syysmuuttoa nähdään erityisesti itäisessä Suomessa. Tänä vuonna muuttavia lintuja on kuitenkin havaittu runsaasti myös muualla Suomessa. Pohjansirkun taannuttua lajista on 2000-luvulla tullut Etelä-Suomessa todellinen harvinaisuus, mutta nyt niitä on nähty etelärannikollakin selvästi aikaisempia vuosia enemmän.

Pohjansirkkujen runsaus tänä syksynä johtunee ennen kaikkea onnistuneista pesinnöistä. Myös lajin kevätmuuttoaikaan osuneet otolliset itävirtaukset lienevät tuoneet Suomeen pohjansirkkuja aiempia vuosia enemmän. Kesäisten pesimälintulaskentojen mukaan Pohjois-Suomen pohjansirkkukanta on ollut jo muutaman vuoden ajan hienoisessa nousussa pitkän taantuman jälkeen.

 

Tiedotteen lintulaji ruotsiksi: videsparv (pohjansirkku)

KUVA vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Sami Tuomela) mainittava

 

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Aapo Salmela, p. 010 406 6208, aapo.salmela(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Birdlife, Uutiset.