Mediatiedote 7.10.2019
Viime viikonloppuna 5.–6.10. tuhannet suomalaiset tarkkailivat lintuja osana BirdLifen EuroBirdwatchia, Euroopan suurinta lintuharrastustapahtumaa. Lauantaina ja sunnuntaina 44:ssä Euroopan ja Keski-Aasian maassa järjestettiin yli 1 000 linturetkeä tai muuta tapahtumaa, ja lähes 30 000 ihmistä tarkkaili muuttolintuja. Viikonlopun aikana havaintoja kirjattiin yli neljästä miljoonasta lintuyksilöstä.
Runsaimmat lajit koko Euroopassa olivat valkoposkihanhi, sepelkyyhky ja kottarainen. Eniten lintuja havaittiin Suomessa ja Ruotsissa. Molemmissa laskettiin yli miljoona yksilöä.
Suomessa viikonlopun runsain laji oli valkoposkihanhi. Suurimmissa kerääntymissä Iitissä laskettiin olevan 60 000 ja Orimattilassa 50 000 valkoposkihanhea. Toiseksi ylsi järripeippo. Niitä oli satojen ja tuhansien lintujen parvina eri puolilla Etelä-Suomea. Seuraavaksi runsaimmat lajit olivat naakka, urpiainen ja räkättirastas.
Viikonlopun harvinaisimpia lintuja olivat Iso-Britanniassa havaittu sirittäjäsatakieli sekä Ruotsissa ja Alankomaissa nähdyt siperianlepinkäiset. Suomessa havaittiin viikonlopun aikana runsaat 200 lintulajia. Harvinaisin näistä oli lauantaina Liperistä löytynyt syksyn viides arotasku. Laji on havaittu Suomessa alle 40 kertaa aikaisemmin.
EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoitteena on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.
EuroBirdwatch on järjestetty lokakuun alussa vuodesta 1993 lähtien.
Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: vitkindad gås (valkoposkihanhi), ringduva (sepelkyyhky), stare (kottarainen), bergfink (järripeippo), kaja (naakka), gråsiska (urpiainen), björktrast (räkättirastas), drillnäktergal (sirittäjäsatakieli), brun törnskata (siperianlepinkäinen), isabellastenskvätta (arotasku)
VALOKUVA vapaasti julkaistavaksi EuroBirdwatchista uutisoitaessa
(Rovaniemi, Arktikum, 5.10.2019, kuva: Esko Nevala)
LISÄTIETOJA
- EuroBirdwatch-tapahtuma BirdLife Suomen verkkosivuilla
- EuroBirdwatch-tapahtuman kansainväliset verkkosivut
tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry
Alkuperäinen tiedote: https://www.birdlife.fi/tiedote-20191007/