Väitöstutkimuksessa on selvitetty lintujen kykyä kerätä tietoa ympäristön laadusta ja soveltaa sitä pesimäpaikan valinnassa. Eläimet elävät ympäristössä, jossa resurssit ja uhat vaihtelevat ajallisesti ja alueellisesti. Tämä vaihtelu aiheuttaa epävarmuutta eläinten päätöksentekoon, kuten pesimäpaikan valintaan. Hyödyllisten päätösten tekoa voi edesauttaa keräämällä tietoa ympäristön laadusta itsenäisesti tai seuraamalla muiden yksilöiden käytöstä ja menestystä. Tiedote kokonaisuudessaan Oulun Yliopiston […]
Category Archives: Suojelu ja tutkimus
GPS-lähettimiä lyhytnokkahanhille
Tiedoksi hanhiretkeilijöille, Tanskalais-hollantilais-suomalainen tutkimusryhmä asensi kymmenelle lyhytnokkahanhelle GPS-lähettimen Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävällä lauantaina 28.4.2018. Lähettimien avulla pyritään selvittämään lyhytnokkahanhien muuttoreittejä sekä pesimä-, levähdys-, talvehtimis- ja sulkasatoalueita. Suomen kautta muuttava ja Oulun seudulla kevätmuutolla levähtävä lyhytnokkahanhipopulaatio on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Nykyinen vähintään 4000-5000 yksilön levähtävä kanta on noin 5 % Huippuvuorten populaatiosta. Lähettimien avulla pyritään selvittämään muuttavatko täällä levähtävät hanhet pesimään […]
Joulukeräys tuotti 2325 euroa
PPLY:n jäsenistölle suunnattu joulukeräys lintujen suojeluun (tehtiin BirdLifen avulla ja keräysluvalla) tuotti yhteensä hienot 2325 euroa. Lahjoittajia oli kaikkiaan 72. Varat käytetään suojelutoimintaan. Kiireisempänä asiana on MAALI-tietokannan saaminen verkkoon. Kiitos kaikille lahjoittajille!
Oulun Lyseon lintukokoelmaselostus
…on luettavissa täältä http://perunakuoppa.blogspot.fi/search/label/Oulun%20Lyseon%20lintukokoelma t. Antti Rönkä
Kiljuhanhi-LIFE-hankkeen loppuraporttijulkaisu saatava verkossa
huhtikuussa päättyneen kansainvälisen, EU:n LIFE-rahaston tukeman laajan kiljuhanhen suojeluhankkeen loppuraportti on nyt ladattavissa pdf-tiedostona osoitteesta https://wwf.fi/mediabank/10393.pdf Yli 160-sivuisesta, englanninkielisestä, erillisistä artikkeleista koostuvasta raportista löytyy ajantasaisin tieto Pohjolan kiljuhanhikannan tilasta ja suojelutoimista, mm.: – Norjan pesimäalueen ja kevät-/syyslevähdysalueen seurannasta s 29 alk – Oulun seudun kevätlevähdysalueen seurannasta s 59 alk – Viron, Liettuan, Puolan ym maiden […]
Kiljuhanhi-LIFE-hankkeen loppuraporttijulkaisu saatava verkossa
Hei, huhtikuussa päättyneen kansainvälisen, EU:n LIFE-rahaston tukeman laajan kiljuhanhen suojeluhankkeen loppuraportti on nyt ladattavissa pdf-tiedostona osoitteesta https://wwf.fi/mediabank/10393.pdf Yli 160-sivuisesta, englanninkielisestä, erillisistä artikkeleista koostuvasta raportista löytyy ajantasaisin tieto Pohjolan kiljuhanhikannan tilasta ja suojelutoimista, mm.: – Norjan pesimäalueen ja kevät-/syyslevähdysalueen seurannasta s 29 alk – Oulun seudun kevätlevähdysalueen seurannasta s 59 alk – Viron, Liettuan, Puolan ym […]
Valkoposkihanhet lasketaan 2.-3.9.2017
Lintuharrastajat ovat laskeneet Suomessa pesivien valkoposkihanhien syyskannan jo vuodesta 2008 lähtien. Hienoa aikasarjaa on paikallaan jatkaa. Käy siis tarkistamassa tulevana viikonloppuna retkeilyalueesi valkoposkihanhipaikat ja ilmoita havaintosi Tiiraan! Ilmoita myös havainnon kellonaika ja lintujen mahdollisen saapumisen/poistumisen ajankohta – nämä auttavat tulosten tulkinnassa. Ainakin pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla hanhet lasketaan koordinoidusti – seuraa siis myös paikallisverkkojen ohjeita. […]
BirdLife ja Metsästäjäliitto: malttia vesilintujen metsästykseen
Sorsastuskauden alkaessa BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto muistuttavat hyvistä metsästystavoista ja suosittelevat välttämään uhanalaisten riistasorsien metsästystä. Järjestöt suosittelevat, että metsästys kohdistettaisiin niihin lajeihin, joiden kannankehitys on pitkällä aikavälillä suotuisa. Näitä ovat tärkeimmät riistasorsamme sinisorsa, tavi ja telkkä. – Seurantojen mukaan monen uhanalaisen vesilintulajin kanta on vähentynyt suuresti 2000-luvulla. Niiden metsästystä pitää välttää, sillä metsästyskuolleisuuteen on […]
Oulunseudun kerääntymisalueella ennätysmäärä hanhia
PPLY:n kevään neljäs hanhilaskenta tehtiin onnistuneesti lauantaina 29.4.2017. Laskentaan osallistuivat Esa Aalto, Ari-Pekka Auvinen, Lauri Havu, Tuomas Herva, Esa Hohtola, Veli-Pekka Honkanen, Mika & Pauli Jokikokko, Pekka Majuri, Arto Niemi, Jorma Pessa, Teemu Saarenpää, Jorma Siira ja Heli Suurkuukka, Lämpimät kiitokset laskentaan osallistuneille aktiiveille! Hanhia havaittiin koko laskentahistorian suurin määrä, vähintään 16561 yksilöä. Tulos on […]
Mustapyrstökuirin rengastus- ja seurantaprojekti
Tiedotamme PPLY:n alueella liikkuvia lintuharrastajia käynnissä olevasta lukurengastusprojektista. Oulun seudulla on vuosina 2014-2016 lukurengastettu kaikkiaan noin 250 mustapyrstökuiria (90 aikuista ja 160 poikasta). Keltaisessa lukurenkaassa on kahdesta kirjaimesta taikka yhdestä kirjaimesta + yhdestä numerosta muodostuva yksilöllinen koodi. Kesän 2017 jälkeen merkkejä tai numeroita voi olla renkaassa myös kolme kappaletta. Keltainen lukurengas on kiinnitetty linnun vasempaan sääreen […]