Mediatiedote 21.11.2021
Vuoden 2021 nuoreksi lintuharrastajaksi on valittu kirkkonummelainen Nico Niemenmaa. Vuoden retkikummiksi valittiin paimiolainen Petri Laine ja vuoden Tiira-yhdistyskäyttäjäksi lahtelainen Kari Reinikainen.
Vuoden nuori lintuharrastaja
BirdLife Suomi on valinnut kirkkonummelaisen 23-vuotiaan Nico Niemenmaan vuoden 2021 nuoreksi lintuharrastajaksi. Tunnustuksella halutaan kannustaa nuoria aktiiviseen lintuharrastus- ja järjestötoimintaan.
Jo koulupoikana linnuista innostunut Niemenmaa retkeilee aktiivisesti kotikunnassaan ja on hankkinut myös luvan rengastaa pesäpoikasia. Hän tietää paljon ja opiskelee jatkuvasti lisää linnuista ja muusta luonnosta.
Niemenmaa on myös ollut mukana kehittämässä Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan lasten ja nuorten toimintaa sekä ollut mukana ideoimassa ja toteuttamassa Porkkalan lintuviikko -tapahtumaa.
Vuoden retkikummi
Vuoden retkikummiksi on valittu paimiolainen Petri Laine. Hän on toiminut Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen retkikummina vuodesta 2011 ja ehtinyt olla retkioppaana yli sadalla retkellä. Laine on pidetty opas, jonka asiantuntemusta, havaintokykyä ja vuorovaikutustaitoja arvostetaan.
BirdLife Suomen jäsenyhdistyksissä toimii yhteensä noin 200 retkikummia. He ovat aktiivisia lintuharrastajia, jotka järjestävät linturetkiä yleisölle. Retkikummitoiminta tarjoaa aloittelijoille hyvän mahdollisuuden päästä sisälle lintuharrastuksen saloihin.
Vuoden Tiira-yhdistyskäyttäjä
Vuoden Tiira-yhdistyskäyttäjäksi on valittu lahtelainen Kari Reinikainen. Yhdistyskäyttäjät seuraavat, tarkistavat ja tekevät koontihavaintoja Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi) tallennetuista havainnoista. Reinikainen on vapaaehtoistehtävässään hyvin aktiivinen. Hän ottaa tarpeen vaatiessa yhteyttä havainnoijiin, neuvoo virheissä ja huolehtii, että korjaukset tulevat tehdyiksi.
Reinikainen tallentaa itsekin runsaasti havaintoja. Hän tallentaa tuhansia omia havaintoja vuodessa ja on siirtänyt Tiiraan kymmeniä tuhansia vanhempia havaintoja BirdLife Päijät-Hämeen havaintoarkistosta. Hän on myös suunnitellut Tiira-koulutuksia sekä opastaa ja ohjeistaa muita yhdistyskäyttäjiä.
BirdLife Suomi on valinnut vuoden nuoren lintuharrastajan vuodesta 2000 lähtien. Vuoden retkikummi on valittu vuodesta 2005, ja vuoden yhdistyskäyttäjä valittiin nyt ensimmäisen kerran. Tunnustukset jaettiin tänään BirdLife Suomen syyskokouksessa Hyvinkäällä.
VALOKUVIA vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi mainittava:
- vuoden nuori lintuharrastaja Nico Niemenmaa (kuva: Merja Talvela)
- vuoden retkikummi Petri Laine (kuva: Martin Vallenius)
- vuoden Tiira-yhdistyskäyttäjä Kari Reinikainen (kuva: Vesa Ijäs)
LISÄTIETOJA
vuoden nuori lintuharrastaja Nico Niemenmaa, p. 045 258 5004, nikkoni(at)live.com
vuoden retkikummi Petri Laine, p. 050 347 6564, lainepe(at)gmail.com
järjestökoordinaattori Inka Plit, p. 010 406 6201, inka.plit(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry