Atlastiedote 7.8.2022

Lintuatlakseen on ilmoitettu jo liki 300 000 havaintoa. Kiitos havaintojaan jo tallentaneille! Nyt on hyvä aika käydä läpi kesällä tekemiään havaintoja ja täydentää arvokasta aineistoa. Kannustamme kaikkia lintuharrastajia mukaan yhteisiin havaintotalkoisiin!

Atlaksen yleistilanne

Lintuatlakseen on kertynyt havaintoja tasaisella vauhdilla kesän mittaan ja ”nollaruutujen” määrä on pienentynyt vauhdilla. Koko maan osalta noin puolet atlasruuduista on nyt selvitetty tasolle ”satunnaishavaintoja” ja noin neljännes tasolle ”välttävä”. Seuraavina haasteina ovat nollaruutujen vähentäminen Pohjois- ja Itä-Suomessa ja saaristossa sekä satunnaisemmin kartoitettujen ruutujen selvitysasteen nostaminen koko maassa.

Kattavasti kartoitetut ruudut (selvitysasteet hyvä ja erinomainen) keskittyvät ensimmäisen kesän jälkeen varsin odotetusti enimmäkseen suurten kaupunkien lähelle, mutta tulospalvelun kartalta löytyy ilahduttavia keskittymiä myös harvaan asutuilta alueilta. Muista, että jokaisella lajilla on merkitystä selvitysasteen nostamisessa – kaikki havainnot kannattaa siis kirjata!

Mitä puuttuu?

Nyt kannattaa käydä läpi niiden atlasruutujen tilanteet, joilla kävit kevään tai kesän aikana. Monelta ruudulta on ilmoitettu lähinnä ”parempia lajeja” (kuten härkälintu) tai selviä pesintätapauksia (esim. laulujoutsenen haudonta tai poikaset). Ruudulta voi kuitenkin puuttua tavallisia lajeja (kuten tervapääsky tai peippo), jotka olet voinut kesän käynnillä havaita. Pesimävarmuusindeksi 2 on aina parempi kuin lajin puuttuminen ruudun listalta! Monella lajilla indeksiä ei helposti edes saa korkeammaksi kuin 2 tai 4.

Helpoin tapa tarkastella ruudulta puuttuvia lajeja on atlasruudun maastolomake. Lomakkeen löydät sivulta https://havistin.biomi.org/ syöttämällä ruudun koordinaatit.

Maastolomakkeella esitetään lajikohtainen vertailu 4. atlakseen tähän mennessä kertyneiden havaintojen ja 3. atlaksen tulosten perusteella. Lajilistaa tarkastelemalla voit helposti käydä läpi, puuttuuko ruudun havainnoista ruudulla tänä vuonna havaitsemasi laji. Tarkastele myös jo ilmoitettuja atlashavaintoja: onko sinulla lajista korkeamman pesimävarmuusindeksin havainto? Jos et muista tarkkaa havaintopäivämäärää, voit ilmoittaa havaintosi päivämäärävälinä.

Hyödynnä lisäksi kontaktit. Asuuko tai mökkeileekö tuttusi heikosti retkeillyllä atlasruudulla? Kysy, mitä lintuja pesi hänen pihapiirissään. Luonnollisesti on syytä varmistua, että henkilö tuntee kyseiset lajit. Kannattaa myös käyttää apuna nykytekniikkaa. Atlaskoordinaattori Heidi sai useita atlashavaintoja tallennettua eri puolilta Suomea sukulaisten lähettämistä kuvista, maastovideoista ja ääninäytteistä.

Vielä kannattaa retkeillä

Vaikka kesä onkin  loppuvaiheessa, voi pesintään viittaavia havaintoja tehdä vielä monella lajilla. Kevään viimeisillä muuttolinnuilla (esim. harmaasieppo) voi vielä olla maastopoikasia. Maastosta voi nyt etsiä myös esimerkiksi talitiaisten ja sinitiaisten, punarintojen tai pikkulepinkäisen myöhäisiä poikueita. Vesilinnuista myöhäisiä poikueita voi havaita esimerkiksi koskeloilla. Pesimäkautensa jo päättäneiden lajien ja selvästi syysmuutolla olevien lintujen osalta oikea pesimävarmuusindeksi on epätodennäköistä pesintää tarkoittava 1.

Havaintosi ovat tärkeitä

Lintuatlaksessa selvitään kaikkien lintulajiemme pesimäaikainen levinneisyys ja pesinnän varmuus Suomessa 10 x 10 kilometrin atlasruuduissa. Neljäs lintuatlas toteutetaan vuosina 2022–2025. Atlas perustuu vapaaehtoisten lintuharrastajien havaintoihin – siksi havaintojesi ilmoittaminen on olennaisen tärkeää!

Lisätietoa lintuatlaksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen sivuilla:

https://lintuatlas.fi/
https://www.birdlife.fi/lintuatlas/

Lintuatlashavainnot ilmoitetaan Luomuksen tai BirdLifen havaintopalveluihin. Lisätietoa ilmoittamisesta:

https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/atlashavainnot-tiiraan/
https://lintuatlas.fi/havaintojen-tallentaminen/

Osallistut atlakseen ilmoittamalla lintuhavaintosi ja merkitsemällä havaintoon pesimävarmuusindeksin. Lisätietoa pesimävarmuusindekseistä:

https://lintuatlas.fi/indeksit/
https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/ohjeita/

Lintuatlasruudut löydät mm. täältä, klikkaa päälle karttataso ”Atlasruudukko” ja halutessasi myös ”Lintuatlasruudut yhdistyksittäin”:

https://laji.fi/map

Lintuatlaksen tulokset löytyvät tulospalvelusta (lajit, ruudut, yhdistykset). Atlasruutujen tai yhdistyksen selvitysastekartta näyttää, mihin atlasretkiä kannattaa suunnata:

https://tulokset.lintuatlas.fi/

Lisätietoa pesimävarmuussummasta ja selvitysasteesta on sivulla:

https://lintuatlas.fi/materiaalia/

Posted in Atlas-tiedotteet, Uutiset.