Valtakunnallinen atlastiedote 11 19.6.2024

Varmista nyt monen lajin pesinnät atlakseen. Tiaisten, käpytikan, västäräkin ja vesilintujen poikueita on liikkeellä, rastasemot kantavat ruokaa ja lokkien poikasia näkyy pesäpaikoilla. Varoittelevasta emosta tai parina päivänä havaitusta reviirilinnusta saat kirjattua todennäköisen pesinnän. Huomaa kuitenkin, että kottaraisparvet ja syysmuutolla lepäilevät kahlaajat eivät ole enää atlashavaintoja.

Toiseksi viimeinen atlasvuosi on menossa. Kannattaa ottaa havaintojen tallentaminen tosissaan, jotta saadaan kattava kuva lajien levinneisyyksistä Suomessa. Yksittäisetkin havainnot ovat avuksi ja tärkeitä. Kiitos harrastajille tähänastisesta ahkeroinnista atlaksen hyväksi!

 

Atlasviikot 10.–23.6. ja atlaskisa 17.–23.6.

Meneillään on 23.6. asti atlasviikot, jolloin kerätään tehostetusti atlashavaintoja tavallisista lajeista. Otetaan loppukiri ja täytetään havaintopalvelut peipon, pajulinnun, variksen ja muiden tavallisten lajien atlashavainnoilla! Yleistenkin lajien atlaskartoilla on aukkoja tai pesintöjä varmistamatta.

Osallistu myös atlaskisaan ilmoittamalla atlasruutujen pesimävarmuussummien korotuksesi viikon ajalta tai yhdeltä ruudulta. Lisätietoa atlasviikoista ja kisasta: https://www.birdlife.fi/atlasviikot2024/.

 

Lähde Lappiin ja katvealueille

Lapissa riittää keltaisia satunnaishavaintojen atlasruutuja (https://tulokset.lintuatlas.fi/grid). Lähde Lappiin atlasretkelle nauttimaan pohjoisista lajeista ja nostamaan ruutuja vihreiksi eli tyydyttäviksi! Muista ilmoittaa joka ruudulta tavallisetkin lajit. Päällekkäisyyksien välttämiseksi tarkista Lapin suurruutujen retkeilytaulukosta, missä muut aikovat retkeillä: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/.

Lintulaskentatiedot tulevat atlakseen. Pohjois-Suomessa linjalaskentakausi jatkuu 30.6. ja tuntureilla 5.7. asti (https://tietopankki.luomus.fi/linnustonseurannat/lintulaskennat-ja-seurannat/linjalaskenta/). Varaa vakiolinja: https://laji.fi/project/MHL.1/form/MHL.1/places.

Atlaksen katvealueita löytyy myös etelämpää (esim. Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo). Tarkista ajantasaisin tilanne atlaksen tulospalvelusta https://tulokset.lintuatlas.fi/ ja tee atlasretki!

 

Lisätietoa ympäristöministeriön rahoittamasta lintuatlaksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen sivuilla:

https://lintuatlas.fi/   sekä   https://www.birdlife.fi/lintuatlas/

Lintuatlaksen tulospalvelu (lajit, ruudut, yhdistykset): https://tulokset.lintuatlas.fi/

Lappi: https://tulokset.lintuatlas.fi/society/lappi, https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/ sekä Lapin retkeily: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/.

Lintuatlashavainnot ilmoitetaan Luomuksen tai BirdLifen havaintopalveluihin. Lisätietoa:

https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/atlashavainnot-tiiraan/

https://lintuatlas.fi/havaintojen-tallentaminen/

Osallistu ilmoittamalla lintuhavaintosi ja merkitsemällä havaintoon pesimävarmuusindeksi. Indeksit:

https://lintuatlas.fi/indeksit/   sekä   https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/ohjeita/

Lintuatlasruudut, valitse karttataso ”Atlasruudukko” ja halutessasi ”Lintuatlasruudut yhdistyksittäin”:

https://laji.fi/map. Tai tulospalvelussa Ruudut: https://tulokset.lintuatlas.fi/grid

Lisätietoa mm. pesimävarmuussummasta ja selvitysasteesta: https://lintuatlas.fi/materiaalia/

 

Posted in Atlas-tiedotteet, Uutiset.