ARK:n päätöksiä 3/2019

Vuonna 1984 verkkoon menehtynyt etelänkiisla. © Juha Markkola

Tunturihaukka Tyrnävällä 6.‒9.2.2019. © Kalle Hiekkanen

ARK kokousti tälle vuodelle jo kolmannen kerran 17.4. Havaintoilmoituksia tuli ennätysmäärä, peräti 121 kpl. Suurimmasta osasta niistä vastasi Juha Markkola. Ilmoituksista varsinaisia ARK:n tarkastettavia oli 87, RK:n tarkastettavia 32 ja kaksi lajista, jota ei tarkasteta lainkaan. ARK-lajeista hyväksyttiin 79, hylättiin kuusi, siirrettiin RK:lle yksi ja jätettiin pöydälle yksi. Hyväksytyistä yksi oli E-kategoriaan, muut A-kategoriaan.

Yksi hyväksytyistä oli Kuusamon ensimmäinen valkoselkätikka. Ns. kovia dokumentteja (kuva, video, äänitys) oli tällä kertaa poikkeuksellisen vähän, vain 11 ilmoituksessa eli alle 10 %:ssa. Tämä johtui siitä, että melkoinen osa havainnoista oli vanhoja. Näistä kuitenkin löytyi lähes poikkeuksetta alkuperäismuistiinpanot. Vanhimmat käsitellyt havainnot olivat vuodelta 1981 ja tuoreimmat alkuvuodelta 2019. ARK kokoustaa seuraavan kerran elokuussa 2019.

 

 

Hyväksytyt, A-kategoria

Tundrahanhi
1981: 19.05. Hailuoto, Kaara +2kv (Juha Markkola, Eero Vierikko)
1981: 20.05. Hailuoto, Tömppä 2 +2kv (Juha Markkola, Esko Strömmer)

Lumihanhi
2001: 20.08. Hailuoto, Ryöpäs +1kv sinihanhi (Juhani Rantasuomela, Pekka Peussa, Veijo Nissilä)
2002: 17.08. Hailuoto, Sauvola +1kv (Sauvolan emäntä)

Sepelhanhi (alalaji bernicla)
1982: 10.10. Hailuoto, Munakulju-Tömppä 22 (Juha Markkola, Hannu Salonen, Petri Piipponen, Ismo Karhu)

Ruostesorsa
2002: 27.04. Hailuoto, Kaara(n nokka), Ojakylänlahti k (Antti Rönkä, Tarmo Moilanen, Juha Markkola, Ilkka Lehmus, Erkki Sipilä ym.)

Harmaasorsa
1982: 07.07. Hailuoto, Isomatalan lounaisosan karit 1/1 (Juha Markkola, Eino Merilä, Urpo Kramsu)
1989: 05.05. Hailuoto, Patelanselkä 1 pari (Seppo Haapala)

Allihaahka
1981: 14.05. Kempele, Nenä 4k + 5 n-puk (Esa Hohtola, Antti Rönkä, Veli-Pekka Viklund)
1981: 04.07. Hailuoto, Hoikanriisi 1/1 (Antti Rönkä, Eino Merilä)
1986: 15.05. Hailuoto, Itänenä 3 n-puk (Eino Merilä, Maarit Vainio)
1989: 24.10. Hailuoto, Marjaniemi 1 kv n (Juha Markkola, Annamari Markkola, Iiris Markkola)

Viiriäinen
2001: 05.06. Hailuoto, Louekari k Ä (Juha Markkola)

Jalohaikara
2019: 06.01.-21.02. Raahe, Ruukin koksaamon altaat: Aunolanperä, Kuljunmäki 1 (v) (Arto Niemi, Pekka Majuri, Jukka Hauru ym.)

Harmaahaikara
1981: 22.05. Hailuoto, Munakuljunlahti 1 (Juha Markkola, Eero Vierikko)

Haarahaukka
1992: 14.08. Hailuoto, Syökarinlahti 1 (Seppo Haapala)
1998: 29.04. Hailuoto, Kirkkosalmen lintutorni 1 NW (Juha Markkola, Ari Leinonen, Jarmo Pääläinen, Daan Van Werven, Arnold Soetens, Seppo Haapala)
2002: 27.04. Hailuoto, Ojakylä Kaaran uusi torni 1 (Antti Rönkä, Tarmo Moilanen ym.)

Arosuohaukka
2007: 02.09. Hailuoto, Pökönnokka 1kv (Juha Markkola)

Niittysuohaukka
2004: 07.05. Hailuoto, Kirkkosalmen lintutorni +2kv k (Juha Markkola)

Arosuohaukka / niittysuohaukka
1991: 15.‒17.05. Hailuoto, Tömppä n-puk (Juha Markkola)
1999: 07.08. Hailuoto, Riisinnokka 1kv (Juha Markkola, Maija Aalto)
1999: 22.08. Hailuoto, Kirkkosalmi ‒ Marjaniementie 1kv (Juha Markkola, Maija Aalto)
2001: 22.08. Hailuoto, Kirkkosalmen lintutorni +1kv n (Juha Markkola)

Pikkukiljukotka
2014: 16.07. Oulu, Ylikiiminki, Iso Palvasuo 1 (v) (Timo Karjalainen)

Kiljukotka / pikkukiljukotka
1986: 09.05. Liminka, Virkkula 2kv NE (Juha Markkola, Jorma Pessa)
1992: 18.05. Hailuoto, Kirkkosalmi, uusi silta 1 NE (Timo Karjalainen)
1996: 11.05. Hailuoto, Kirkkosalmen lt 1 (Juha Markkola)
1996: 22.05. Hailuoto, Tömppä 1 (Juha Markkola)

Kiljukotka / pikkukiljukotka / arokotka
1991: 06.06. Hailuoto, Kaara 1 (Juha Markkola)

Kiljukotka / pikkukiljukotka / arokotka / keisarikotka
1991: 21.04. Hailuoto, Uusi silta N (Juha Markkola, Annamari Markkola, Jukka Piispanen, Iiris Markkola, Petteri Markkola)

Punajalkahaukka
2002: 16.08. Hailuoto, Isomatala 1kv (Juha Markkola)
2002: 29.09. Hailuoto, Pöllännokka 1kv (Juha Markkola, Maija Aalto)

Tunturihaukka
2019: 06.‒09.02. Tyrnävä, Korventie +2kv (v) (Kalle Hiekkanen, Reijo Kylmänen, Olavi Kemppainen, Jouko Kemppainen, Pekka Majuri)

Luhtahuitti
1982: 22.05. Oulu, Oulunsalo, Letto 2Ä (Toni Eskelin, Esko Pasanen)

Liejukana
1992: 20.05.‒05.06. Hailuoto, Vanha silta 1 (Raimo Hämeenaho, Marika Niemelä)
1994: 10.04. Hailuoto, Huikku 1 (Ari Juntunen)
1998: 25.‒28.04. Hailuoto, Kirkonkarit 1 (Arsi Liimatta, Jari Vilenius, Juha Markkola, Ari Leinonen, Jarmo Pääläinen, Daan Van Werven, Arnold Soetens, Seppo Haapala, Jari Peltomäki, Harri Taavetti ym.)
2003: 28.04.‒30.6. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 (Martti Eskelinen ym.)

Avosetti
2002: 09.‒17.05. Hailuoto, Kaara ja Lahdenperä 3 (Heikki Holmström, Jukka Hauru, Tapani Tapio, Annamari Markkola, Juha Markkola, Esko Strömmer, Petri Lampila, Satu Lampila, Markus Keskitalo, Aappo Luukkonen)

Kuovisirri
1981: 19.05. Hailuoto, Riisinokka +1kv jp (Esko Strömmer)
1985: 22.05. Hailuoto, Vähä Härkäsäikkä 1 vp (Juha Markkola, Eero Vierikko)

Pulmussirri
1981: 20.05. Hailuoto, Tömppä 6 +1kv (Juha Markkola, Esko Strömmer)

Merisirri
1991: 22.11. Hailuoto, Marjaniemi 1 (Eljas Sallmén, Irma Sallmén)
1994: 02.10. Hailuoto, Keskiniemi‒Mäntyniemi 4 1kv (Juha Markkola, Jari Peltomäki, Ulla Peltomäki, Jukka Piispanen, Katri Väänänen, Annmari Markkola, Esko Strömmer)

Lampiviklo
1994: 09.06. Hailuoto, Kirkkosalmen perukka, 1 (Juha Markkola)
2001: 25.05. Lumijoki, Liminganlahti, Pitkänokka 1 (Juha Markkola, Sami Timonen)

Heinäkurppa
1994: 24.09. Hailuoto, Keskiniemi 1 (Juha Markkola, Petteri Tolvanen)
1995: 16.09. Lumijoki, Pitkänokka 1 (Juha Markkola, Petteri Tolvanen)
1999: 22.08. Hailuoto, Pökönnokka 1 (Juha Markkola)

Ruokki
1981: 20.05. Hailuoto, Tömppä 4 (Juha Markkola, Esko Strömmer)
1991: 22.06. Lumijoki Rokonkari 4kv. Hukkunut verkkoon. Rengastanut Juhani Virtanen Kustavissa pesäpoikasena 15.7.1988 (Juha Markkola)

Etelänkiisla
1984 mennyt verkkoon aikavälillä kesä ‒ 17.11.1984. Hailuoto, länsiranta +1kv (v) (Meriläiselle tuojan nimi ei ole rekisterissä) (Juha Markkola)

Isolokki
1981: 19.07. 08.08.1981 Oulunsalo, Riutunkarin kalasatama 2kv (Juha Markkola, Martti Nikkinen, Terttu Kurttila-Woitkowitz, Annamari Markkola, Eero Vierikko, Merja Vuorinen ym.)
1988: 19.11. Hailuoto, Marjaniemi (Jukka Piispanen, Ilari Kaarto, Urpo Kramsu)

Tunturipöllö
1994: 23.03.‒07.04. Hailuoto, Hannuksennokka, Huovisen mökin lähellä 2kv (Pertti Väyrynen)
1995: 02.04. Hailuoto, Huikku ja lautta n-puk (Juha Markkola, Annamari Markkola, Iiris Markkola, Petteri Markkola)
1995: 08.04. Hailuoto, lauttaväylä n-puk (Juha Markkola, Annamari Markkola, Iiris Markkola, Petteri Markkola)
1995: 15.04. Hailuoto, lauttaväylä n-puk (Juha Markkola, Maire Markkola, Iiris Markkola, Petteri Markkola, Annamari Markkola, Rauni Ohtonen)

Kehrääjä
2002: 26.05. Hailuoto, Viinikantie k (Ari Leinonen)

Harjalintu
1993: 09.10. Hailuoto, Isokangas 1 (Jorma Tero)

Harjalintu
1993: 18.‒19.10. Hailuoto, kirkonkylä, Kuusikontien alku 1 (Jorma Tero)

Luotokirvinen
1991: 06.04. Oulu, Oulunsalo, Riuttu 1 (Toni Eskelin)
1994: 02.11. Hailuoto, Pöllännokka 1 (Juha Markkola, Marika Niemelä)

Sitruunavästäräkki
2015: 13.‒23.07. Oulu Oritkari 3kv k kontr (ikä renkaan perusteella) (v) (Matti Tynjälä, Tapani Tapio)

Luhtakerttunen
1991: 02.‒03.07. Hailuoto, Järventakusta k Ä (Eino Merilä)
1999: 12.06. Hailuoto, Itara k Ä (Juha Markkola, Maija Aalto)

Rytikerttunen
1995: 09.06. Hailuoto, Syökarinlahti Än (Juha Markkola)

Lapinuunilintu
1982: 30.06. Hailuoto, Rautaletto 1 k Ä (Juha Markkola, Urpo Kramsu)

Viiksitimali
1993: 10.10. Hailuoto, Isomatala k (Sami Timonen)
1995: 13.09. Hailuoto, Rautaletto tn pieni parvi ä (Juha Markkola, Petteri Tolvanen, Petteri Markkola)
1995: 16.09. Lumijoki, Pitkänokka 1/1 (Juha Markkola, Petteri Tolvanen)

Kuhankeittäjä
1991: 08.06. Hailuoto, Patelanmännikkö k (Petteri Polojärvi)

Hyväksytyt, E-kategoria

Tiibetinhanhi
2005: 16.‒17.08. Hailuoto, Pökönnokka 2 +1kv (Jaakko Meriläinen)

Hyväksytyt, Kuusamo

Valkoselkätikka
2019: 01.02. Kuusamo, Poussu 1 k (v) (Ritva Uusitalo-Poussu)

Posted in ARK/RK-tiedotteet, Uutiset.