Miljoonia lintuja EuroBirdwatch-tapahtumassa

Valkoposkihanhi © Micha Fager

Mediatiedote 7.10.2024

Lauantaina ja sunnuntaina vietetyssä EuroBirdwatch-tapahtumassa muuttolintuja seurattiin 36:ssa Euroopan ja Keski-Aasian maassa. Suomessa laskettiin viikonlopun aikana yli miljoona lintuyksilöä, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa. Koko Euroopassa laskettiin yli 3,5 miljoonaa lintua.

Viikonlopun runsain laji Suomessa oli valkoposkihanhi. Niitä saapui viime viikolla Itä-Suomeen, ja suuria hanhikeskittymiä oli nyt erityisesti Kymenlaaksossa ja itäisellä Uudellamaalla. Lauantaina pelkästään Kouvolan alueella arvioitiin olevan vähintään 200 000 valkoposkihanhea. Sunnuntaina taas 100 000 hanhen parvia laskettiin Iitissä ja Lapinjärvellä.

Toiseksi runsain laji oli alli. Sunnuntaina Suomenlahdella muutti kymmeniä tuhansia alleja, esimerkiksi Porvoon Söderskärillä yli 46 000. Kolmannelle sijalle ylsi metsähanhi, joita on kerääntynyt tuhansittain Pohjois-Pohjanmaalle ja Satakuntaan.

Viikonlopun harvinaisimmat linnut olivat pikkukanadanhanhi Tyrnävällä, amerikanhaapana Kristiinankaupungissa, nokisorsa Porissa ja ruskouunilintu Espoossa.

EuroBirdwatch-tapahtuman tavoitteena on edistää muuttolintujen suojelua. Muuttolinnut kohtaavat matkallaan monia vaaroja, joista suurimpia ovat ilmastonmuutoksen ja tehostuneen maankäytön aiheuttamat ympäristömuutokset sekä laiton metsästys. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

EuroBirdwatch on järjestetty lokakuun alussa vuodesta 1993 lähtien. Tänä vuonna Euroopan suurimmassa lintutapahtumassa järjestettiin lähes 1 000 linturetkeä tai muuta tapahtumaa, joihin osallistui noin 25 000 ihmistä.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: vitkindad gås (valkoposkihanhi), alfågel (alli), sådgås (metsähanhi), dvärgkanadagås (pikkukanadanhanhi), amerikansk bläsand (amerikanhaapana), svartand (nokisorsa), brunsångare (ruskouunilintu)

 

VALOKUVA valkoposkihanhista vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Micha Fager) mainittava

 

LISÄTIETOJA

viestintäpäällikkö Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry


Alkuperäinen tiedote https://www.birdlife.fi/tiedote-20241007/

Posted in Birdlife, Uutiset.