Lintulive vie metson soitimelle

Mediatiedote 19.4.2023

BirdLifen huippusuositussa lintulivessä pääsee taas aitiopaikalle katsomaan metson soidinta. Lintulivessä voi lisäksi seurata Espoon Laajalahden kevättä.

BirdLifen lintulivessä voi jälleen seurata metson soidinta. Tänään avattu metsolive vie päijäthämäläisellä männikköalueella sijaitsevalle soidinpaikalle, jossa metson soidin on juuri päässyt vauhtiin. Viime vuonna viisi kukkoa taisteli saman paikan hallinnasta, kunnes suurin ja voimakkain kukko jäi kukkulan kuninkaaksi.

Metsokukot saapuvat soidinpaikalle aamuhämärissä. Naarasmetsot eli koppelot tarkkailevat aluksi soidinta kauempaa, mutta tulevat lähemmäs soitimen edetessä. Soidin on kiihkeimmillään huhtikuun lopun ja toukokuun alun varhaisina aamuina. Jo aamupäivällä soidinpaikka hiljenee.

Lintulahden kevättä

Myös Espoon Laajalahden lintulive on käynnistynyt talvitauon jälkeen. Pääkaupunkiseudun parhaisiin lintukohteisiin kuuluva Laajalahti täyttyy kevään kuluessa vesilinnuista, lokeista ja kahlaajista.

Molemmat kamerat välittävät teräväpiirtokuvaa ja ääntä ympäri vuorokauden. Livekameroita voi seurata osoitteessa www.birdlife.fi/lintulive. Lähetys metson soidinpaikalta on toteutettu yhdessä BirdLife Päijät-Hämeen kanssa.

Aiemmin BirdLifen lintulivessä on seurattu muun muassa lintujen talviruokintapaikkaa läntisellä Uudellamaalla, ulkosaariston lintuja Merenkurkussa sekä kurkien syksyistä kokoontumista Vaasan Söderfjärdenille.

VIDEO JA VALOKUVIA BirdLifen lintulivestä vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä:

LISÄTIETOJA

toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, p. 010 406 6207, aki.arkiomaa(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Birdlife, Uutiset.