Tervapääskyn poikanen maassa

Kun löydät tervapääskyn poikasen maasta:

  1. Muista linnunpoikasista poiketen, tervapääskyn poikanen ei selviä, jos se joutuu maahan. Täysin ilmassa elämiseen sopeutuneet emot eivät pysty ruokkimaan poikasiaan maahan. Siksi poikasta täytyy auttaa, muutoin se kuolee.
  2. Ota poikanen talteen heti. Älä odota, että palaat samaa kautta esimerkiksi puolen tunnin päästä takaisin. Poikanen ehtii ryömiä jo minuuteissa karkuun ja katoaa usein täydellisesti kasvillisuuteen tai rakennusten koloihin.
  3. Laita poikanen kannelliseen astiaan, esimerkiksi kenkälaatikkoon, johon on tehty ilmareikiä. Toinen vaihtoehto on muoviastia, jonka pystysuoraa ja sileää pintaa pitkin poikanen ei voi kiivetä. Astian pohjalle voi laittaa vanhan käsipyyhkeen.
  4. Jos sinulla ei ole poikasen löytäessäsi mitään, mihin sen voi laittaa, poikasta voi kuljettaa kädessä. Toisin kuin usein uskotaan, linnunpoikasiin saa koskea paljain käsin. Niille ei ole siitä haittaa.
  5. Tuo poikanen sisälle asuntoon. Älä jätä sitä terassille tai parvekkeelle, josta esimerkiksi kissa tai harakka voi napata sen.
  6. Älä yritä syöttää tai juottaa poikaselle mitään.
  7. Soita asiantuntevalle lintujen hoitajalla heti (yhteystiedot). Älä odota seuraavaan päivään.
  8. Lajinmäärityksen varmistamiseksi ja poikasen kunnon arvioimiseksi on hyvä kuvata linnusta video ja lähettää jo ennen soittoa asiantuntijalle. WhatsApp toimii parhaiten. Jos sinulla on keittiövaaka, punnitse poikanen. Jos se painaa alle 30 grammaa, hoitoon saamisella on kiire.

Oikealla ruoalla ja hoidolla yli 90 % poikasista selviää lentoon. Onnistunut poikasten hoitaminen vaatii kokemusta ja tietotaitoa, siksi se on parasta jättää asiantuntijoiden tehtäväksi.

Kaupunkien tervapääskyt pesivät yleisesti kerrostalojen ja muiden korkeiden rakennusten kattorakenteissa. Näistä paikoista vilkkaat poikaset pääsevät usein putoamaan maahan. Luonnonkoloissa ja pöntöissä pesivien tervapääskyjen poikaset eivät sen sijaan putoa käytännössä koskaan.