Atlasralli järjestetään tänä vuonna kesäkuun toisena viikonloppuna, lauantain 10.6. klo 18 ja sunnuntain 11.6. klo 12 välisenä aikana. Rallin alueena on yhteensä 30 atlasruudun kokoinen alue, joka sijoittuu pääosin Siikalatvan ja Haapaveden alueelle (kuva alla). Atlasrallissa perinteisen lajikisan lisäksi pisteitä saa atlasruuduilla havaittujen lajien pesimävarmuusindeksien perusteella. Perusperiaate on, että epätodennäköisestä ja mahdollisesta pesinnästä (pvi 1-3) […]
Category Archives: Havainnot
Atlastiedote 25.5.2023
Ajankohtaista atlaksessa Viimeisimmätkin hyönteissyöjät alkavat saapua Suomeen ja ilmoittavat nyt reviireistään pesimävarmuusindeksien 2 ja 4 veroisesti. Samaan aikaan kottarainen, tiaiset, rastaat ja varpuset kantavat ruokaa poikasilleen. Seuraa emoja: ruokaa nokassa on helppo tapa varmistaa pesintä indeksillä 74. Rastailla, sorsilla ja hanhilla on myös jo poikueita maastossa (indeksi 73). Lokeilla ja joutsenilla voi nyt varmistaa pesän […]
Atlastiedote 11.5.2023
Ajankohtaista atlaksessa Toukokuussa lintujen muutto on parhaimmillaan ja varhaisten pesijöiden pesinnät jo täydessä vauhdissa. Muutontarkkailun ohessa kannattaakin suunnata atlasretkille. Muista, että kaikille pesintään viittaaville havainnoille löytyy sopiva pesimävarmuusindeksi ja havaintoja kerätään kaikista meillä pesimäaikaan tavattavista lajeista kaikkialta Suomessa. Lappi kutsuu retkeilijöitä Ylä-Lappiin on ennustettu myyrävuotta. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä pohjoisen lintuja ihmettelemään ja varmistaa […]
Valtakunnallinen atlastiedote 28.4.2023
Atlastiedote 28.4.2023 Kevät etenee, muista indeksit! Yhä uudet muuttolinnut saapuvat Suomeen, kun taas paikkalinnut ja aiemmin muuttaneet lajit valmistautuvat pesintään. Reviirihavaintoja on viime aikoina ilmoitettu etenkin varislinnuista, peiposta, sepelkyyhkystä ja mustarastaasta. Lokit varailevat pesimäluotojaan ja osa on hautomassakin. Varmoja pesintöjä on jo havaittu mm. korpilla, kyhmyjoutsenella ja sepelkyyhkyllä. Tarkkaile merkkejä reviireistä ja pesinnöistä ja ilmoita […]
Valtakunnallinen atlastiedote 13.4.2023
Atlastiedote 13.4.2023 Atlaksessa yli puoli miljoonaa havaintoa! Vuosina 2022–2025 toteuttava Suomen neljäs lintuatlas alkaa päästä lentoon myös toisen maastokauden osalta. Talven aikana on täydennetty aineistoja ja tuoreiden päivitysten myötä koossa on jo yli puoli miljoonaa pesintään viittaavaa havaintoa. Kiitokset tästä huikeasta määrästä kaikille havaintojaan kirjanneille! Uusimpana havaintoaineistona viime vuodelta atlakseen on viety linja- ja pistelaskentahavaintoja, […]
Valtakunnallinen atlastiedote 31.3.2023
Tee pääsiäisenä atlashavaintoja Pääsiäinen lähestyy. Oletpa kotona tai lähdet kotimaan lomareissuun, havainnoi samalla alkukevään pesijöitä. Takatalvista huolimatta kevät etenee: varislinnut rakentavat pesiä, teeret pulisevat, tiaiset ja viherpeipot laulavat sekä tikat rummuttavat ja nakuttavat pesäkoloa. Huomaathan, että uuden atlasvuoden reviirikirjaukset ovat erillisiä viime vuoden reviirikirjauksista. Jos tietyllä paikalla huusi yhtenä päivänä harmaapäätikka vuonna 2022 ja samoin […]
Rariteettikomitean kokous 11.–12.3.2023
Rariteettikomitea tiedottaa 12.3.2023 Rariteettikomitean (RK) 162. kokous järjestettiin Hangon Tvärminnessä 11.–12.3.2023. Kokouksessa käsiteltiin pöydällä olleiden ilmoitusten lisäksi 64 uutta havaintoilmoitusta. Kokouksessa hyväksyttiin A-kategoriaan Suomelle uutena lajina pikkumerimetso (Siilinjärvi 22.–24.7.2022, Espoo 5.–6.10.2022 ja Kotka 13.–19.10.2022). Espoon ja Kotkan havaintojen tulkittiin koskevan todennäköisesti samaa yksilöä. Suomessa on nyt havaittu yhteensä 487 luonnonvaraista lintulajia. Suomelle uusina alalajeina hyväksyttiin […]
Valtakunnallinen atlastiedote 10.3.
Atlastiedote 10.3.2023 Pöllöretkiä ja muuta ajankohtaista Maaliskuu on paras pöllöretkikuukausi. Nyt kannattaakin suunnata kiertelemään ja kuuntelemaan pöllöjen reviirejä! Yksittäinen havainto soidintavasta pöllöstä saa pesimävarmuusindeksin 2 (mahdollinen pesintä) ja pidempään samalla paikalla havaittu yksilö indeksin 4 (todennäköinen pesintä). Monen pöllölajin osalta levinneisyyskartat ovat vielä varsin aukkoisia, joten jokaisesta havainnosta on apua tilanteen kohentamiseksi. Myös varislintujen pesinnät […]
Pöllöt atlakseen
Pöllötilanteesta pääsee ajan tasalle Tiiran yhdistyshauista https://www.tiira.fi/index.php?toiminto=18 aa Kevään 2023 pöllöt (lajittelu: pvm) aa Kevään 2023 pöllöt (lajittelu: syst – pvm) Noita perushakuja on helppo muokata itselle paremmin sopivaksi ja tallentaa sitten omiin hakuihin. Pöllöhavaintoja (julkisia) tälle vuodelle on 133. Atlaskoodi on niissä 27:ssä (20,3 %) eli joka viidennessä. Tässä olisi kyllä parantamisen varaa. Nyt […]
Lintuatlaksen tilastoja ja talvilintulaskentojen kuvia
ke 22. helmik. 2023 klo 18.56 Mikko Heikkinen (mikko@biomi.org) kirjoitti: Hei! Lintuatlaksesta ja talvilintulaskennasta kiinnostuneille: kokosin atlaksesta tilastoja ja talvilintulaskennasta kuvanäkymän. Atlakseen on alkanut kertyä havaintoja tältä vuodelta. Täältä näkee viime viikkoina havainnoidut lajit: https://havistin.biomi.org/atlas/lajit Näkymä päivittyy tuoreilla havainnoilla päivittäin. Kunkin lajin sivulta näkee mm. millä tavoin sen pesintä on varmistettu, ja mihin aikaan havaintoja […]