RK käsitteli vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 72 uutta havaintoilmoitusta pöydällä olleiden havaintojen lisäksi. Suomelle uutena lajina hyväksyttiin viirukerttuli Dendroica striata Korppoon Utöstä 23.10.2008. Havainto sijoitettiin kategoriaan A, eli havainnon tulkittiin koskevan ilmeisesti luonnonvaraisesti harhautunutta lintua. Maassamme on nyt havaittu hyväksytysti 454 lintulajia (kategoriat A,B,C yhteensä). Muita hyväksyttyjä suurharvinaisuuksia kategoriassa A olivat mm. silkkihaikara (Säkylässä 2.6.2008), pikkutrappi […]
Category Archives: Havainnot
Aluerariteettikomitean kokous 19.12.2008
Kokouksessa käsiteltiin 20 ark-havaintoa, jotka hyväksyttiin yhtä lukuunottamatta. Lisäksi RK:n käsittelyyn meni kymmenen havaintoa. Ajankohdaltaan poikkeavat havainnot ARK on päättänyt luopua poikkeuksellisen aikaisten ja myöhäisten havaintojen tarkistamisesta. Syitä päätökseen oli monia, tärkeimpänä Tiiran yhdistyskäyttäjien mahdollistama ajankohdaltaan poikkeuksellisten havaintojen nopeampi ja joustavampi tarkastus. Myös palautusprosentti fenologiaharvinaisuuksien osalta on ollut huono, ja monien kohdalla leudontuvat talvet tekevät […]
RK:n kokouksessa 30.8.2008 hyväksyttyjä harvinaisuushavaintoja
Rariteettikomitea kokoontui 30.8.2008. Hyväksytyissä havainnoissa oli taas useita harvinaisuuksia PPLY:n alueelta. Alla ovat PPLY:n havainnot lyhyesti kommentoituna. Katso myös RK:n kokoustiedote. Lumihanhi 13.4.-2.5.2007 Hailuoto mm. Kopsa/Rytijärvi, ssp. atlanticus Jo aiemmin käsitelty havainto hyväksyttiin nyt myös alalajilleen määritettynä. Uusi alalaji Suomelle. Mustakaulauikku 25.5.2008 Ii Ulkokrunni Vatunki, jp PPLY:n kolmas havainto, edellisestä ehtikin jo kulua 56 vuotta! […]
RK:n kokous Helsingissä 30.8.2008
RK käsitteli elokuun kokouksessaan 52 uutta havaintoilmoitusta sekä pöydällä olleita havaintoja. Suomelle uutena lajina hyväksyttiin harrastajien piirissä ehdottomasti kuluneen vuoden suosituin lintu, siperiankurppa Gallinago megala Tohmajärveltä 13.6.-6.7.2008. Havainto sijoitettiin kategoriaan A, eli havainnon tulkittiin koskevan ilmeisesti luonnonvaraisesti harhautunutta lintua. Siperiankurpan lisäys nostaa maassamme havaittujen lintulajien määrän 453:en (kategoriat A,B,C yhteensä). Maalle uutena alalajina hyväksyttiin lumihanhen […]
RK:n kokouksessa 29.-30.3.2008 hyväksyttyjä harvinaisuushavaintoja
Rariteettikomitea kokoontui Hangon Tvärminnessä 29.-30.3.2008. Hyväksytyissä havainnoissa oli taas useita harvinaisuuksia PPLY:n alueelta. Alla ovat PPLY:n havainnot lyhyesti kommentoituna. Katso myös RK:n kokoustiedote. Amerikantavi 21.4. – 2.5. Hailuoto, Patelanselkä k jp Laji on nyt havaittu yhdeksän kertaa PPLY:n alueella, Hailuodon ainoa aiempi havainto oli myös Patelanselältä. Suomessa on tavattu nyt yhteensä 80 amerikantavia. Punapäänarsku 23. […]
RK:n kokous Hangossa 29.-30.3.2008
Rariteettikomitean kaksipäiväisessä kokouksessa Hangon Tvärminnessä käsiteltiin pöydällä olleiden havaintojen lisäksi 95 uutta havaintoilmoitusta. Suomelle uudeksi lintulajiksi hyväksyttiin siperiansirri Calidris subminuta (Kotka 26.-28.6.2007). Lisäys nostaa maassamme tavattujen lintulajien määrän 452:een (kategoriat A, B, C). Myös maamme toinen harakkakäki Clamator glandarius (Hanko 14.8.2007) hyväksyttiin, mikä nostaa lajin A-kategoriaan (aiemmin B). Muita kokouksessa hyväksyttyjä suurharvinaisuuksia olivat mm. pronssi-iibis […]
Aluerariteettikomitean kokous 24.2.2008
Kokouksessa käsiteltiin 32 ark-havaintoa, jotka hyväksyttiin yhtä lukuunottamatta. Lisäksi RK:n käsittelyyn meni kahdeksan havaintoa lausuntojen kera. Yhdestä havainnosta annettiin lisäksi lausunto KPLY:n ARK:lle. Joistakin runsaastikin bongatuista linnuista ilmoitusta ei ole vielä saapunut. Lisäksi keskusteltiin mm. vuodenaikaisharvinaisuuksien tarkastamisesta. Päivitetty päivämäärälista ilmestyy ARK:n sivuille lähiaikoina. Havainnoijia pyydetään kiinnittämään arosuohaukkakoiraiden kuvauksiin nykyistä enemmän huomiota. Vaikka vanha koiras on […]
Aluerariteettikomitean kokous 16.12.2007
Aluerariteettikomitean kokous 16.12.2007 Aluerariteettikomitea käsitteli kokouksessaan 16.12.2007 45 havaintoilmoitusta, joista kuusi koski RK-lajeja. ARK-havainnoista hyväksyttiin 34 (eli 87 %). Kaksi havaintoa jäi pöydälle ja kolme hylättiin. Hyväksytyt ARK-havainnot on listattu tiedotteen lopussa. Kokouksessa keskusteltiin myös havaintojen julkaisupolitiikasta, Hailuodon määritysviikonlopusta ja Kuusamon ARK-havaintojen tarkastamisesta. Pikkuharvinaisuuskatsauksen aikataulumuutos Kuten aiemmissakin tiedotteissamme on todettu, muuttuu Linnut-vuosikirjassa julkaistavan pikkuharvinaisuuskatsauksen aikataulu […]
Aluerariteettikomitean kokous 16.9.2007
Aluerariteettikomitea käsitteli kokouksessaan 16.9.2007 27 havaintoilmoitusta, joista 5 koski RK-lajeja. Havaintojen ilmoitusaktiivisuus näyttää olevan melko pieni keväällä ja kesällä. Harvinaisin hyväksytty ARK-havainto oli alueemme seitsemäs etelänkiisla 19.5.2007 Pyhäjoelta. Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita olivat ARK:n kokoonpanon muutokset, yhteistyö Kuusamon ARK:n kanssa ja ajankohdaltaan poikkeavien havaintojen tarkastaminen. Lisäksi keskusteltiin vanhojen havaintojen karhuamisesta ja Linnut-vuosikirjan pikkuharvinaisuuskatsauksesta. Muutokset ARK:n […]
RK:n kokouksessa 24.-25.3.2007 hyväksyttyjä harvinaisuushavaintoja
Rariteettikomitea kokoontui Hangon Tvärminnessä 24.-25.3.2007. Hyväksytyissä havainnoissa oli taas monia harvinaisuuksia PPLY:n alueelta. Alla merkittävimmät havainnot lyhyesti kommentoituna. Katso myös RK:n oma kokoustiedote. Amerikantavi 4.5.2006 Lumijoki, Sannalahti ja 28.4.2004 Rantsila, Kurunneva Laji on nyt havaittu kahdeksan kertaa PPLY:n alueella. Merkille pantavaa on se, että puolet havainnoista on tehty Sannanlahdella! Suomessa on tavattu nyt yhteensä 73 […]