Jorma Pessa löysi idänturturikyyhkyn Oritkarin lumenkattopaikalta lauantaina 24.10. iltapäivällä. Ensimmäiset parikymentä bongaria ehtivät nähdä linnun ennen pimeän tuloa. Toinen bongariaalto oli paikalla varhain sunnuntaiaamuna. Mukana Etelä-Suomen bongareitakin. Lintu ilmaantui ihailtavaksi kahdeksan maissa ja oli sitten hyvin nähtävissä pieniä taukoja lukuun ottamatta koko päivän. Maanantaina turturi piti sadetta ja tuli näkyviin vasta sateen tauottua. Kyseessä on, […]
Category Archives: Havainnot
Hurjat määrät hanahia
Oulun seudun levähdysalueelle pääsosin Liminkaan ja Tyrnävälle on nyt parkkeerannut ennätysmäärät hanhia. Esimerkiksi pelkästään eilen Tiiraan ilmoitettiin yli 34 000 hanhea PPLY:n alueelta. Osa niistä paikallisia, osa muuttavia ja päällekkäisyyttäkin havainnoissa on jonkin verran. Ennätykset paukkuvat monen lajin osalta. Ilmeisestikin levähdys- ja tankkausalueella on jonkin sortin positiivinen kerääntymiskierre. Muuttavat hanhet hoksaavat, että paikalla on kavereita. […]
Viikonloppuna nähtiin näyttävää lintujen muuttoa
Mediatiedote 6.10.2020 Suomessa nähtiin viikonloppuna 3.–4.10. voimakasta ja monipuolista lintujen muuttoa. Satojatuhansia hanhia, pääosin tundra- ja metsähanhia, muutti leveänä rintamana Itä- ja Etelä-Suomen yli, kun itätuulet ohjasivat linnut tavallista läntisemmälle reitille. Parhailla paikoilla laskettiin päiväsaikaan kymmeniä tuhansia hanhia, ja muuttavien parvien ääntely jatkui vilkkaana myös yöllä. Hanhien muutto on edelleen jatkunut tämän viikon alussa. Myös […]
Rariteettikomitean kokous Helsingissä 22.8.2020
22.8.2020 Rariteettikomitean 155. kokous järjestettiin 22.8.2020 Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin pöydällä olleiden ilmoitusten lisäksi 46 uutta havaintoilmoitusta. Kokouksessa hyväksyttiin A-kategoriaan Suomen toinen havainto harmaapääsirkusta (Parainen 10.5.2020) ja kolmas havainto nokitaskusta (Eurajoki 4.–16.7.2020). Lisäksi hyväksyttiin Suomen yhdeksäs valkoperäsirri (Keminmaa 28.5.2020), yhdeksäs ja kymmenes pääskykahlaaja (Pori 2.5.2020, Kaarina 11.6.2020) sekä E-kategoriaan eskimohanhi/eskimo- x lumihanhi (Sipoo 17.5.2020). Muita hyväksyttyjä […]
12.8.2020 hyväksytyt harvinaisuushavainnot
Hei, Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen aluerariteettikomitea ARK piti vuoden 2020 toisen (etä-)kokouksen 12.8.2020. Havaintoja saapui 56, joista 10 meni valtakunnalliselle rariteettikomitealle. Havaintoja käsiteltiin 46 ja niistä 43 hyväksyttiin, yksi lähetettiin valtakunnallisen RK:n käsittelyyn ja kaksi hylättiin. ARK:n seuraava kokous pidetään, jos ei syitä aikaistaa ilmene, ke 20.1.2021. Havaintojen tulisi olla perillä viimeistään su 10.1.2021. Siitä tulee […]
Mustapääsirkku Oulunsalon Riutussa!
Juha Tervo oli lopettelemassa pidempää kuvaussessiota Riutussa, kun pensaiden välistä näkyi räikeän värinen lintu. Kirkkaan keltaista, musta pää. Ei ole kyllä ihan tavallisia lintulaudoilla kävijöitä. Siitä vaan kamera laulamaan, kun oli valmiiksi jo kaulalla. Lintu lennähti pian lähistölle näkymättömiin. Ei näyttänyt lähtevän kauemmas kalasatamasta. Kello läheni kolmea iltapäivällä. Autossa olleesta lintukirjasta löytyi sopiva ehdokas, mustapääsirkku. […]
Mitä lintuja pöntöissäsi pesii? Osallistu Pönttöbongaukseen
Mediatiedote 26.5.2020 BirdLife Suomi järjestää runsaan viikon kuluttua 6.–7.6. Pönttöbongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan linnunpöntöissä pesiviä lintuja. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Osallistuakseen Pönttöbongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja. Osallistujaa pyydetään kertomaan, paljonko ja millaisia linnunpönttöjä tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä pesii tai […]
Kaikuuko kohtalon sinfonia peltosirkulle?
Mediatiedote 7.5.2020 BirdLife Suomen vuoden lintu on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten peltosirkun surumielinen laulu oli tuttu osa suomalaista maatalousmaisemaa koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta, mutta sittemmin laulu on vaiennut hälyttävällä tahdilla. Keskieurooppalaisten peltosirkkujen laulun sanotaan toimineen inspiraationa J. L. Beethovenin viidenteen eli niin sanottuun Kohtalon sinfoniaan – kolkuttaako kohtalo nyt peltosirkkupopulaatiomme […]
Mr Blue ja 101 muuta kiljuhanhea tulivat Siikajoelle
Tuulien käännyttyä viimein etelään, Mr Blue vietti vappuyön lentämällä Suomen halki ja saapui varhain aamulla Siikajoelle! Ja niin tekivät kaikki muutkin, sillä eilen Siikajoelta laskettiin kaikkiaan 102 kiljukasta, täsmälleen sama määrä joka nähtiin enimmillään Virossa. Mr Bluen seikkailuja voi seurata Facebookissa sivulla https://www.facebook.com/kiljuhanhityoryhma. Lisätietoja oheisista linkeistä: Suomen WWF:n: http://wwf.fi/maapallomme/uhanalaiset/kotimaiset/kiljuhanhi kansainvälinen sivusto: http://www.piskulka.net/ Linnut-vuosikirjassa 2009 on […]
Sinipyrstö lumisessa Pikisaaressa, pulmusia tuhansittain, viiksitimaleitakin vielä löytyy
Lauantaina 4.4. Tiiraan ilmestyi kuva, joka sai monet vilkaisemaan kalenteria. Eikös se aprillipäivä jo mennyt ohi? Tapio Lehtinen ja Nina Björkgren olivat löytäneet Oulun Pikisaaresta sinipyrstön, joka saapuu normaalisti paaaljon myöhemmin, sillä 2000-luvun mediaani on 19.5. ja aiempi saapumisennätys 25.4. Koko Suomessa kyseessä on toiseksi varhaisin havainto, sillä Jurmossa sinipyrstö on tavattu 29.3.2014. Muutama onnekas […]