Lasten lintukerho jatkuu taas!

Tervetuloa lasten ja nuorten lintukerhoon! Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys (PPLY) järjestää lasten lintukerhoja torstaina 12.3. alkaen. Lintukerhossa opettelemme tunnistamaan eri lintulajeja sekä tutustumme lintujen elämään ulkoillen, leikkien ja askarrellen. Kerho on tarkoitettu 7-15 vuotiaille lapsille ja nuorille. Noin kymmenkunta kerholaista mahtuu mukaan. Ikähaarukka on enemmänkin suuntaa antava, kuin tarkka rajaus. Lintukerho on osallistujille ilmainen, ja mukaan […]

Nyt hanhia katsomaan!

Retkivinkki! Hanhisesonki on nyt kuumimmillaan. Parhaat paikat löytyvät Tyrnävältä. Hanhet, joutsenet ja kurjet tankkaavat päivät peltoalueilla ja siirtyvät yöpymään Liminganlahden jäälle ja rannoille. Oheisen kartan pisteisiin näkyi toissa päivänä yli 5000 hanhea! Viimeistään pääsiäisenä suurin osa niistä jatkaa matkaansa.

Esa Aallolle BirdLife Suomen hopeinen ansiomerkki

BirdLife Suomi on myöntänyt hopeisen ansiomerkin Esa Aallolle. Ansiomerkki luovutettiin PPLY:n kevätkokouksessa 13.2. Hopeiseen ansiomerkkiin vaaditaan vähintään viidentoista vuoden aktiivinen työ BirdLifen jäsenjärjestöissä. Esa on toiminut Suomenselän lintutieteellisessä yhdistyksessä vuodesta 1999 ja PPLY:ssä  vuodesta 2002. Tässä muutamia poimintoja Esan toiminnasta SSLTY Kaksi omaa 6 km linjalaskentareittiä Esa aloitti jo lukiossa eli vuonna 1999 ja laski […]

Lintuvuosi 2018 Tiirassa

PPLY:n alueelta ilmoitettiin vuonna 2018 Tiiraan yhteensä 270 lintulajia (272 lajia vuonna 2017). Eri nimekkeitä ilmoitettiin yhteensä 382 kappaletta (370 kappaletta vuonna 2017). Havaintojen kokonaismäärä oli noin 50500 havaintoa (noin 54000 havaintoa vuonna 2017) ja ilmoitettujen lintuyksilöiden kokonaismäärä 1,04 miljoonaa yksilöä (noin 2,9 miljoonaa yksilöä vuonna 2017). Vuoden alkaessa (1.1.) alueella oli 77 lintulajia (73 […]

Koe syksyinen Hailuoto Joutsenretkellä la 13.10./Swan trip to Hailuoto 13.10.

Tervetuloa viettämään luontopäivä raikkaassa syysilmassa Hailuodossa bussiretkellä lauantaina 13.10. Koe merenrannan syksyinen luonto. Näe joutsenet ja muut muuttolinnut. Käymme Marjaniemen Siikamarkkinoilla, jossa voi aistia vanhan ajan markkinatunnelmaa. Marjaniemensä viivymme pari tuntia. Retkivarusteet: Lämpimät vaatteet, kiikari (jos sinulla on). Video vuoden 2014 Joutsenretkeltä: https://www.youtube.com/watch?v=GrvnUKpns1g Hinta: Aikuiset 12 €, Luonnonsuojeluliitto Oulun jäsenet 10 €, lapset alle 12 […]

Surnian syysralli Pyhäjoella lauantaina 15.9.

Surnian syysralli kisataan tänä vuonna Pyhäjoella lauantaina 15.9. klo 6:30–18.30. Fennovoimalta on varmistettu, että Takarannan alueelle voi mennä. Auto pitää pysäköidä ennen porttia sijaitsevan koulutusrakennuksen läheisyyteen. Rallilomakkeet, purkupaikka etc. löytyvät rallisivulta ja linkki sinne on mm. Linturallit-sivulla.

Uudistettu Ruskon jätekeskuksen liikkumisohje

Tue yhdistystämme taloudellisesti laskemalla jätekeskuksen alueella lokki- ja varislinnut sekä meriharakat kirjaamalla havainnot Tiiraan. Kiertokaari maksaa PPLY:n vuosittain tekemästä raportista havainnointiajan mukaan. Ruskon jätekeskuksen liikkumisohje on uudistettu. Linkki siihen löytyy sivulta Lintapaikat ja -tornit. Reilun A4:n ohjeessa on tiiviisti kerrottu miten liikkua alueella ja miten toimia esim. harvinaisuuksien kohdalla. Näitä ohjeita kaikkien on syytä noudattaa, […]

Osallistu lintulaskentakurssille!

KURSSILLA ON VIELÄ TILAA! Hei, PPLY järjestää lintulaskentakurssin la–su 19.–20.5. Luentojen/maastoharjoitusten kestot alustavia. LA 9.00–10.00 Vesilintulaskenta, teoria – Esa Aalto 10.00–11.00 Linjalaskenta, teoria – Ari Rajasärkkä 11.00–12.30 Vesilintulaskenta, käytännön harjoitus (Kuivasjärvi) – Esa Aalto SU 04:00–07:00 Linjalaskenta, maastoharjoitus – Ari Rajasärkkä (vain 3-4 mahtuu mukaan) Ilmoittaudu täällä: https://oulu.doodle.com/poll/ncnkxvvawqqs6v7w Merkitse sunnuntain kohdalle rasti, jos olet kiinnostunut […]