Raahe voitti kuntakisan ja yleisen sarjan jaettu voitto meni surnialaisille, joten sillä suunnalla voidaan paukutella henkseleitä. Kuntakisassa Raahe oli tällä kertaa ylivoimainen, 66 lajia vs toiseksi tulleen Oulun 61. Liminka oli selkeästi kolmantena 50 lajilla. Seuraavat olivatkin sitten tiukasti kahden lajin sisällä 44-46: Tyrnävä, Taivalkoski, Oulainen ja Kempele.
Tarkemmat tulokset sekä kuntakisaan että henkilökohtaisista sarjoista kisasivulla https://www.pply.fi/pinnat-ja-rallit/linturallit/tammikisa-2024/
Kokonaislajimäärä 81 ei mikään erityisen alhainen ollut 2000-luvun muihin tammikisoihin verrattuna, mutta henkilökohtaisten sarjojen voittotulokset olivat 2000-luvun heikoimpia. Kovat pakkaset ja tuulet varmaan rajoittivat retkeilyä ja ilmeisesti lintujakin oli vähän. PPLY-sarja on voitettu kerran heikommalla tuloksella kuin tämänvuotinen 57. Vuonna 2002 voittoon riitti 53 ja toisessa suunnassa ennätys on 93 (2007). Oulu-(kunta)sarjan voittotulos 50 on 2000-luvun heikoin, ennätys 70 (2007, 2009). Lihassarja on voitettu kahdesti aiemmin yhtä pienellä tuloksella 52 (2013, 2016). Lihassarjan ennätys on 84.
Yksi putki katkesi, kun neljässäkymmenessä aiemmassa kisassa havaittu mustavaris jäi nyt havaitsematta. Puhtaalla pelillä (havaittu kaikissa tammikisoissa) jatkavat vielä sinisorsa, pyy, teeri, fasaani, kanahaukka, varpushaukka, kesykyyhky, käpytikka, tilhi, räkättirastas, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, varpunen, viherpeippo, urpiainen, tundraurpiainen, punatulkku ja keltasirkku.
Muita tässä kisassa havaitsematta jääneitä, mutta monesti aiemmin havaittuja olivat kottarainen 35 tammikisaa, vuorihemppo 31, isolokki 29, nokkavarpunen 29, pilkkasiipi 28, hemppo 21, alli 19, punakylkirastas 16, tukkasotka 15 ja tukkakoskelo 15 tammikisaa.
Kisan harvinaisin laji oli jalohaikara. Se on tavattu vain kahdesti aiemmin (2007 ja 2019). Toiseksi harvinaisin allihaahka on havaittu seitsemässä tammikuussa (1992, 2000, 2001, 2012, 2015 ja 2018).
Lisää tilastoja sivulla https://www.pply.fi/pinnat-ja-rallit/linturallit/Tammikisatilastot/