Lopetetaan lyijyn käyttö Euroopassa

Lyijy on erittäin myrkyllistä. Silti sitä käytetään edelleen laajalti metsästyksessä, harrastusammunnassa ja kalastuksessa. Nyt on aika lopettaa lyijyn päätyminen luontoon. Allekirjoita vetoomus! Lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla on ollut kielletty vuodesta 2023 lähtien. Lyijy on kuitenkin ongelma kaikissa elinympäristöissä, ja Euroopassa kuolee lyijymyrkytykseen vuosittain vähintään miljoona lintua. Esimerkiksi petolinnut syövät raatoja, metsästyshaaskoja tai heikkokuntoisia eläimiä, jotka ovat […]

Luontokadon pysäyttäminen ei etene Euroopassa – Suomi huonoimpien joukossa

Mediatiedote 21.11.2024 BirdLifen tuoreen selvityksen mukaan EU ei tule saavuttamaan lähes viisi vuotta sitten hyväksytyn biodiversiteettistrategian päätavoitetta. Yhteisenä tavoitteena on ollut luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kääntäminen kasvuksi vuoteen 2030 mennessä. Euroopan unionin biodiversiteettistrategian 2021–2030 tavoitteena on pysäyttää luontokato muun muassa suojelemalla 30 prosenttia EU:n maa- ja merialueista. Suojelualueista kolmasosan on oltava tiukasti suojeltuja. Kaikki vanhat ja […]

Atlasruuduista yli 80 % perustavoitteessa PPLY:n alueella

Perustavoitteeseen eli vähintään tyydyttävälle tasolle selvitettyjen ruutujen määrä nousi lokakuun 2024 loppupuolella yli 80 prosentin PPLY:n alueella. Lukema on selvästi parempi kuin valtakunnallinen keskiarvo. Hyvä me!   Kaikki ruudut ovat perustavoitteessa jo 12 kunnassa: Liminka, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Oulainen, Oulu, Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki, Taivalkoski, Tyrnävä ja Utajärvi. Kempeleellä ei ole yhtään ”omaa” ruutua, joten periaatteessa […]

BirdLife kannustaa lintuturvalliseen rakentamiseen

Mediatiedote 17.11.2024 BirdLifen vuosikokoukseen Vantaalle kokoontuneet Suomen lintuyhdistysten edustajat vetoavat kuntapäättäjiin ja virkahenkilöihin lintuturvalliseen rakentamiseen siirtymiseksi. Lintuharrastajat kannustavat kuntia huomioimaan linnut rakennusmääräyksissään ja torjumaan näin luontokatoa. Törmäykset ikkunoihin ja muihin lasipintoihin ovat merkittävä ihmisen aiheuttama lintujen kuolinsyy. Törmäyksiin kuolee Suomessa vuosittain miljoonia lintuja. Linnut törmäävät läpinäkyviin tai heijastaviin lasipintoihin, koska eivät pidä niitä esteinä. Erityisen […]

Pyry Laurikka on vuoden nuori lintuharrastaja

Mediatiedote 17.11.2024 BirdLife Suomi on valinnut helsinkiläisen Pyry Laurikan vuoden 2024 nuoreksi lintuharrastajaksi. Palkinnolla halutaan kannustaa nuoria aktiiviseen toimintaan lintujen ja lintuharrastuksen parissa. 19-vuotias Pyry Laurikka on jo konkari lintuasemilla. Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan ylläpitämällä Hangon lintuasemalla hän on vuodesta 2019 alkaen ehtinyt viettää yli 300 vuorokautta, ja tutuiksi ovat tulleet myös Säppi, Lågskär, […]

Valtakunnallinen atlastiedote 20 13.11.2024

Lintuatlaksen tilanne kohenee kesän jäljiltä yhä, kun harrastajat tallentavat ja tarkistavat atlashavaintojaan. Eteläisen Suomen atlasruuduista 76 % on tavoitteessa eli vähintään tyydyttäviä. Viimeistä atlasvuotta 2025 suunnitellaan parhaillaan, joten atlastilanteen on hyvä olla ajan tasalla. Jos sinulla on tallentamattomia atlashavaintoja, toimi pian! Lähtisitkö Lappiin 2025? Lapin atlastilanne on haastava. Kannustamme kaikkia Lapissa kesällä käyneitä tallentamaan sieltä […]

Suomesta tunnistettu yhdeksän uutta kansainvälisesti tärkeää lintualuetta

Mediatiedote 11.11.2024 BirdLifen toteuttamassa selvityksessä Suomesta on löydetty yhdeksän uutta kansainvälisesti tärkeää lintualuetta (IBA). Suomessa on päivityksen jälkeen 108 IBA-aluetta. Lisäksi päivityksessä laajennettiin merkittävästi kahta nykyistä IBA-aluetta. Uusien kansainvälisesti tärkeiden alueiden joukossa on vesilinnuille tärkeitä levähdys- ja talvehtimisalueita merialueilla, Suomen kautta muuttaville hanhille ja muille lajeille tärkeitä sisämaan levähdysalueita sekä aiemmin huonosti tunnettuja lintujen pesimäalueita […]

Lokakisa päättyi tasan PPLY 189 – BLKP 189

Lajilista on osoitteessa https://www.pply.fi/rallit/v2024/lokakisa_2024_PPLY_vs_BLKP.xlsx. Kisaseuranta ja aiempien lokakisojen lajilistat ja tulokset löytyvät internetistä osoitteesta https://www.pply.fi/pinnat-ja-rallit/linturallit/lokakisa-2024/.